Valitse sivu

päivitetty 27.4.2025

Lähes kaikissa valtion liikkeelle laskemissa obligaatiiolainoissa on silloisen valtiovarainministerin allekirjoitus. Useimmissa on varmemmaksi vakuudeksi myös sen hetkisen finassineuvoksen (tai vastaavan) puumerkki. Valtiovarainministerien allekirjoituksista saa jo sinällään hyvän keräilykokonaisuuden. Ihan jokainen Suomen historian valtiovarainministeri ei kuitenkaan ole päässyt omaa obligaatiolainaa allekirjoittamaan. Voi olla, että virkakaudelle ei ole vaan sattunut yhtään obligaatioemissiota.

Oma erikoinen kokonaisuutensa on tietenkin niiden valtiovarainministerien allekirjoitukset, jotka ovat polittikkoina myöhemmin päätyneet tasavallan presidenteiksi. Historia tuntee neljä presidenttiä, jotka ovat ennen presidenttiyttään toimineet myös valtiovarainministereinä ja allekirjoitaneet valtion obligaatiolainoja.

”Obligaatioministereitä” ovat Juho Kusti Paasivi, Risto Ryti, Mauno Koivisto sekä Sauli Niinistö.

Juho Kusti Paasikivi

Juho Kusti Paasikivi kuvattuna vuonna 1904. finna.fi

Autonomian aikana valtiovarainministeriötä vastasi valatiovaraintoimituskunta ja sen johtajana toimi päälikkö, joka vastasi itsenäisyyden ajan ministeriä. Juho Kusti Paasikivi toimi valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä vuosina 1908-9. Tässä ominaisuudessa hän sai myös allekirjoittaa Suomen Suuriruhtinaanmaan viimeisen kansainvälisille markkinoille suunnatun valtiolainan vuonna 1909. Tästä Hambro-pankin järjestämästä Railway Loanista on myös oma erillinen artikkelinsa täällä: https://obligaatio.fi/1909-paasikiven-laina-englannista/

Englantiin myyty rautatieobligaatio vuodelta 1909. Alhaalla keskellä J.K. Paasikiven allekirjoitus.

Vuoden 1868 kymmenen taalerin (zehn tahler) Saksaan myytyä suomalaista obligaatiota lukuunottamatta kaikki muut autonomian ajan (kts. erillinen ertikkeli https://obligaatio.fi/2-suuriruhtinaanmaan-obligaatiot/ ) obligaatiolainat ovat joko harvinaisia tai sitten täysin uniikkeja. Tämä vuoden 1909 laina on sentään tunnettu ja keräilijän hallussa.

Juho Kusti Paasikivi toimi tasavallan presidenttinä 11.3.1946 – 1.3.1956. Ennen presidenttiyttään Juho Kusti ehti toimia monissa talouselämän ja politiikan huipputehtävissä. Lisää Paasikiven urasta ja elämästä täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Juho_Kusti_Paasikivi

Risto Ryti

Risto Ryti Suomen Pankin pääjohtajana vuonna. Suomen Kuvalehden kansikuva 11.1.1936

Itsenäistyneen Suomen alkuvuosia leimasi poliittinen epävarmuus ja hallitukset istuivat usein lyhyehköjä aikoja erilaisten toisiaan seuraavien poliittisten kriisien välillä. Talousmies Risto Ryti toimi kahteen otteeseen valtiovarainministerinä 9.4.1921 – 2.6.1922 sekä 14.11.1922 – 18.1.1924.

Risto Rytin lyhyille virkakausille ei sattunut yhtään kotimaista yleisöobligaatioemissiota. Ainoa poikkeus tästä oli torppareiden vuokra-alueiden lunastamiseen lasketut obligaatiolainat. Tähän sarjaan kuuluva II obligaatiolaina laskettiin liikkeeseen 11.5.1921. Valtiokonttori hoiti kuitenkin tämän lainan myynnin ja torppareiden saamien maa-alueiden maksut. Valtiovarainministerin allekirjoitusta ei siksi näihin obligaatioihin tarvittu. Lisää torppareiden vuokra-alueiden lunastamisesta täältä: https://obligaatio.fi/torpparilainat/

Rytin aikana Suomi laski muutamankin obligaatiolainan ulkomaille. Rytin allekirjoitus löytyy ainakin Yhdysvaltoihin syyskuussa 1923 myydystä obligaatiosta.

Vuoden 1923 kymmenen miljoonan dollarin bondi. Obligaatiolainan juoksuaika 22 vuotta ja korko kuusi prosenttia. Allekirjoittajana valtionvarainministeri ja tuleva presidentti Risto Ryti. Lainan järjesti The National City Bank of New York. Obligaatiossa oli “kultaehto”.

Päivittyy…

Mauno Koivisto

Sauli Niinistö