TÄMÄ ARTIKKELI ON VIELÄ KESKEN…
Suomen itsenäistymisen jälkeisistä valtion varhaisista obligaatiolainoista pari saattaa hämmentää tämän päivän lukijaa. Kuten tämän osion muista artikkeleista selviää, elettiin Suomessa tuolloin suurten rakenteellisten mullistusten aikaa. Torppareiden ja muun maattoman väestön asiat oli saatava kuntoon ja nopeasti. Sisällissodan arvet umpeutuisivat parhaiten, jos maaton väestö saisi oman tilan ja maahan sidotun tulevaisuuden. On selvää, että isänmaan puolustaminen pari kymmentä vuotta myöhemmin sai konkreettisemman sisällön, kun puolustettiin kouriintuntuvasti omaa maata, kuten Karjalankannakselta kotoisin olllut pienviljelijä Antti Rokka Tuntemattomassa sotilaassa.
Valtion näkökulmasta maata maattomille voitiin jakaa joko pakkolunastuksilla, vapaaehtoisilla kaupoilla tai valtion omista maista. Torppareiden osalta kyse oli pitkän vuokrasuhteen tuomasta oikeudesta lunastaa torppa ja sen maat itselleen. Pakkolunastuksen nimikin kertoo, että kyse oli pakosta. Helpointa olisi ollut, jos valtiolla olisi ollut omia maita. Kun sopivia maita ei ollut, oli pakko ostaa. Ja, kun ei ollut rahaa, tarvittiin obligaatioita.
Jokioisten kunnassa sijaitseva Jokioisten kartano oli joutunut tuuliajolle punaisten ampuessa kartanon omistajan Alfred Kordelinin marraskuussa 1917. Valtio osti kartanon seuraavana vuonna ja sai historiallisen päärakennuksen lisäksi eräällä toisella kaupalla yhteensä 32 000 hehtaaria hyvin hoidettuja maita. Kauppa maksettiin rahalla, vaikka sitä ei oikeastaan ollut. Tämä valtion sisäinen vippi kuitattiin seuravana vuonna otettavasta obligaatiolainasta. Myöhemmin tehdyn torpparilaian mahdollistamat rahoituskuviot eivät vielä tuolloin olleet käytettävissä.
SK 29.4.1922
Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy Jokioisten kartanolla oli suuri vaikutus sen alueilla asuville. Suomen Kuvalehti osasi kertoa, että vuonna 1922 päättyneen palstoituksen aikana kartanon 29 000 hehtaarin maista oli muodostettu 455 itsenäistä torppaa, 237 makitupalaista oli asutettu, kuten myös 469 uudistilaa muodostettu. Maata tähän oli mennyt 20 000 hehtaaria ja uudet isännät olivat maksaneet keskimäärin 600 markkaa hehtaarilta pitkällä maksuajalla valtiolle.
Jokioisten tilan hoitokunnan toimitusjohtaja ja itsenäisyyssenaatin jäsen Eino Yrjö Pehkonen sanoi juhlapuheessaan, kuinka ”vapaina, itsenäisinä maanomistajina voivat nyt alueen viljelijät ryhtyä taloudellisen asemansa kohottamistyöhön täysin harrastuksin ja tulevaisuuteen luottaen. Mitä tämä muutos saa aikaan,sen luonnollisesti näyttävät vasta tulevat vuodet, mutta jo nyt lukemattomat uudesta tehdyt rakennukset, ojitetut peltovainiot ja kuokitut uudismaat antavat aihetta odottaa voimakasta ja pysyvää nousua, joka oikeuttaa sen merkeissä juhlimaan, ei toisen alaisina vuokraajina enää, vaan itsenäisinä isäntinä.”
Suomen Senaatin Puheenjohtaja (pääministeri) P.E.Svinhufvud ja Valtiovaraintoimikunnan Päällikkö (valtiovarainministeri) Juhani Arajärvi antoivat eduskunnalle lakiesityksen 22.11.1918. Sen perusteluissa esitettiin huoli siitä, että ulkomaisissa rahamiespiireissä on esiintynyt halua päästä käsiksi Suomen koskiin ja metsiin. Lisäksi maamme suurimpien yritysten osakkeilla ja jopa enemmistöillä on ryhdytty käymään kauppaa kotimaassa sekä ulkomailla. Halitus oli erityisen huolissaan siitä, että nämä suuryritykset puolestaan omistivat laajoja metsäalueita, viljelysmaita, arvokkaita koskia sekä metsäteollisuutta harjoittavia tehdaslaitoksia. Suomea oltiin siis ostamassa ja halvalla.
Hallitus esitti vastavalkeita, kuten myös Suomen myöhemmässä nurkanvaltaushistoriassa nähtiin. Hallitus esitti tarpeellisten varojen hankkimista, jolla voitaisiin tehdä nimetyt kolme suurta kauppa ja ostaa ”kruununjalokivet” kotiin. Hallitus kertasi johdannossa Jokioisten kartanon ostamista. Tarkkaan ottaen kaupoissa oli myyjänä Jokkis Gods Aktiebolaget ja kaupan kohteina Jokioisten kartanon lisäksi myös Kartanokylän kartano. Kauppahinta irtaimistoineen oli 33,2 miljoonaa markkaa. Tämä oli ensimmäinen kauppa ja se palveli ennen kaikkea hallituksen asutuspoliittisia tavoitteita.
Toinen kauppa syntyi, kun käynnissä oleva maailmansota sekä Suomen itsenäistyminen ja sisällissota aiheuttivat Norjassa huolta ja murhetta. Suomen tulevaisuuteen ei välttämättä uskottu tai ainakin tietyt rahamiehet näkivät Suomessa olevien sijoitustensa riskitasojen nousseen epätoivottavalle tasolle. Ennen kaikkea huolissaan olivat metsäyhtiö W. Gutzeit & Co:n suuret norjalaiset omistajat.
Gutzeitin osakkeet oli otettu Helsingissä pörssilistalle vuonna 1916. Vaihto oli hyvin vähäistä, ensimmäisenä vuonna vain neljä osaketta. Tämä johtui osakkeen turhan suuresta osakkeen nimellisarvosta, 2 500 markkaa. Osakkeita koko yhtiössä oli ainoastaan 7 200 kappaletta, joten pörssin kautta norjalaiset eivät olisi yhtiöstään päässeet eroon ihan lähivuosikymmeninä.
Norjalaiset halusivat myydä osakkeensa ja kotiuttaa rahansa turvaan omaan maahansa. Suomen nuori valtio puolestaan oli liikkeellä ostohousut jalassa. W. Gutzeit & Co omisti valtion haluamia metsiä, maita ja koskia sekä muita teollisuusyrityksiä, kuten esimerkiksi Enso Oy:n osakkeita.
Lopulta valtio ja norjalaiset pääsivät sopimukseen: norjalaiset myivät 4 400 Gutzeitin osaketta
Osakkeiden ja yhtiöiden ostaminen ei jäänyt Gutzeitin enemmistön ostoon.
