TÄMÄ OSA ON VIELÄ KESKENERÄINEN

Talvisodan vahinkojen korvaaminen – ensimmäinen korvauslaki 1940/42

Ennen sotaa pitää varautua hyökkäyksen varalta ja puolustaa isänmaata sekä kerätä siihen rahaa. Sodan jälkeen on jälleen rakentamisen aika, kun vahinkoja pitää korjata ja sodasta erityisesti kärsineitä auttaa. Ja tässä sitä rahaa tarvitaan vielä enemmän. Suomen valtion varoista ja obligatioista huolen pitänyt valtionkonttori sai tästä avusta ja korvauksista uuden ison tehtävän itselleen. Mallia korvausasioissa otettiin sisällissodan kokemuksista. Miten silloin korvattiin syntyneitä vahinkoja? Tästä on oma artikkelinsa.

Korvaukset suoritettiin valtion toimesta. Varat tähän kerättiin omaisuudenluovutusveron kautta koko kansalta. Ensimmäinen korvauslaki annettiin syksyllä 1940 ja sen mukaan oli valtionkonttoriin perustettava erityinen ylimääräinen korvausasiaintoimisto, jonka tehtävänä oli korvausten maksaminen rahana ja korvausobligaatioina. Saatuja korvausobligaatioita saattoi puolestaan käyttää omaisuudenluovutusveron maksamiseen.

Jo seuraavana vuonna, jatkosodan syttymisen ja Karjalan takaisinvaltauksen muutettua tilanteen, keskeytettiin vuoden 1940 korvauslain täytäntöönpano. Jo aloitettujen ennakkokorvausten maksamista voitiin kuitenkin jatkaa tietyissä rajoissa. Uusi korvauslaki saatiin aikaan vuonna 1942, ja sitä ryhdyttiin panemaan täytäntöön samoin kuin vuoden 1940 korvauslakiakin ensin ennakoita maksamalla. Kun olosuhteet jälleen sodan päättyessä muuttuivat, annettiin 1945 ns. toinen korvauslaki – itseasiassa siis kolmas -, jonka varsinaiseen toteuttamiseen päästiin vuodesta 1946 lähtien.

Vuoden 1942 korvauslain mukaisia korvauksia maksettiin vielä muutamia vuonna 1954 ja toisen korvauslain mukainen korvausten maksaminen päättyi 1955. Sen jälkeen maksettiin vuosien 1955 ja 1957 lisäkorvauslakien mukaisia lisäkorvauksia. Virallisesti korvauslakeja oli kaksi – vuoden 1942 ja 1945. Perustellusti voisi myös sanoa, että korvauslakeja olikin neljä: 1940, 1942, 1945 sekä vuosien 1955 ja 1957 lisäkorvauslait. Vai, tuliko tuossa jo viisikin korvauksia koskevaa erillistä lainsäädäntöä?

Yksinkertaistusti voisi sanoa, että meillä oli talvisodan korvauslakeja sekä jatkosodan korvauslaki.

Molempien maailmansotien korvauslainoista sekä vuokra-alueiden lunastamisesta ja torpparilainoista on oma esityksensä täällä.

Vuoden 1940 ensimmäinen korvauslain yleiset säännökset:

Korvauslaina 1/1940 laki – talvisodan korvausobligaatio

Korvauslaina 2/1942 laki – talvisodan korvausobligaatio ryhmä I

Korvauslaina 3/1942 laki – talvisodan korvausobligaatio ryhmä II

Näiden II sarjan obligaatioiden käytöstä korvausasioissa selventää case Viipurin Puhelin Oy. Tästä sekä koko yhtiöstä löytyy oma erilinen artikkelinsa Viipuria koskevilla sivuillani.

Korvauslaina 4/1942 laki – talvisodan korvauslaina

Kaikissa korvausobligaatioissa on vähän sama hankaluus. Tarkkoja aikoja niiden liikkeeseen laskulle ei oikein sanota missään. Kansilehdessä kyllä kerrotaan, että tämä korvauslaina perustuu sen ja sen päivän eduskunnan säätämään lakiin ja kuitenkin obligaation antamispäivänä on pidettävä talvisodan rauhanteon päivää vuosi tai pari aiemmin. Kyllä on keräilijän elämä tehty vaikeaksi.

Alla oleva talvisodan Korvauslaina II on tästä sekavuudesta esimerkki. Ensin kannattaa kuitenkin huomata, että tätä aiemmat lainat ovat olleet korvausobligaatioita ja tämä puolestaan on korvauslaina. Lisäksi lainan kansilehdessä olevilla päiväyksillä on vain viitteelistä historiallista merkitystä. Sillä ne eivät kerro, koska näitä obligaatioita alettiin antamaan. Hämmennystä lisää vielä lainan allekirjoittanut valtiovarainministeri Onni Hiltunen, joka oli hallituksen ministerinä ensimmäisen kerran Antti Hackzellin halituksessa 8.8.-21.9.1944. Parisen vuotta toisen korvauslain hyväksymisen jälkeen! Itse uskon ajoituksen suhteen tuohon allekirjoitukseen. Siitä huolimatta sijoitan nämä korvausobligaatiot aikajanalle sen perusteella, mitä antopäivästä kannessa sanotaan. Talvisodan korvausobligaatiot on annettu 12.3.1940, koska silloin loppui hävittäminen, tuhoaminen ja korvausperusteiden syntyminen. Myös antolaki on päivämääränä ja ajoituksessa tärkeä.

Korvauslait toki poikkeavat siinäkin perinteisemmistä valtion obligaatiolainoista, että niitä eivät merkanneet sijoittajat. Korvauslainoihin ei kukaan sijoittanut ylimääräisiä rahojaan. Niihin sijoitettiin koko elämä ja tulevaisuus. Korvauslainat perustuvat lainsäädäntöön, jolla korvattiin siirtoväen kärsimiä vahinkoja. Ne olivat korvauksia, eivät sijoituksia. Siksi myös tuo sekavuus antopäivistä on hyväksyttävä. Korvauksia käsiteltiin pitkän ajan kuluessa ja obligaatioita myös annettiin siirtoväelle ”tipoittain”. Siksi varsinaista liikkeellelaskupäivää ei ole, tai sellaisena on pidettävä sodan ja rauhan tärkeitä päiviä, jolloin korvausvastuu ikään kuin oli syntynyt.

Jatkosodan korvauslaki ja -laina

Viimeiset täydentävät korvauslait 1953 ja 1955

Takaisin sotalainaobligaatioihin.

Takaisin korvauslainoihin.