OSA 6. II maailmansodan korvauslait ja -lainat

TÄMÄ OSA ON VIELÄ KESKENERÄINEN

Talvisodan vahinkojen korvaaminen – ensimmäinen korvauslaki 1940/42

Ennen sotaa pitää varautua hyökkäyksen varalta ja puolustaa isänmaata sekä kerätä siihen rahaa. Sodan jälkeen on jälleen rakentamisen aika, kun vahinkoja pitää korjata ja sodasta erityisesti kärsineitä auttaa. Ja tässä sitä rahaa tarvitaan vielä enemmän. Suomen valtion varoista ja obligatioista huolen pitänyt valtionkonttori sai tästä avusta ja korvauksista uuden ison tehtävän itselleen. Mallia korvausasioissa otettiin sisällissodan kokemuksista. Miten silloin korvattiin syntyneitä vahinkoja? Tästä on oma artikkelinsa.

Korvaukset suoritettiin valtion toimesta. Varat tähän kerättiin omaisuudenluovutusveron kautta koko kansalta. Ensimmäinen korvauslaki annettiin syksyllä 1940 ja sen mukaan oli valtionkonttoriin perustettava erityinen ylimääräinen korvausasiaintoimisto, jonka tehtävänä oli korvausten maksaminen rahana ja korvausobligaatioina. Saatuja korvausobligaatioita saattoi puolestaan käyttää omaisuudenluovutusveron maksamiseen.

Jo seuraavana vuonna, jatkosodan syttymisen ja Karjalan takaisinvaltauksen muutettua tilanteen, keskeytettiin vuoden 1940 korvauslain täytäntöönpano. Jo aloitettujen ennakkokorvausten maksamista voitiin kuitenkin jatkaa tietyissä rajoissa. Uusi korvauslaki saatiin aikaan vuonna 1942, ja sitä ryhdyttiin panemaan täytäntöön samoin kuin vuoden 1940 korvauslakiakin ensin ennakoita maksamalla. Kun olosuhteet jälleen sodan päättyessä muuttuivat, annettiin 1945 ns. toinen korvauslaki – itseasiassa siis kolmas -, jonka varsinaiseen toteuttamiseen päästiin vuodesta 1946 lähtien.

Vuoden 1942 korvauslain mukaisia korvauksia maksettiin vielä muutamia vuonna 1954 ja toisen korvauslain mukainen korvausten maksaminen päättyi 1955. Sen jälkeen maksettiin vuosien 1955 ja 1957 lisäkorvauslakien mukaisia lisäkorvauksia. Virallisesti korvauslakeja oli kaksi – vuoden 1942 ja 1945. Perustellusti voisi myös sanoa, että korvauslakeja olikin neljä: 1940, 1942, 1945 sekä vuosien 1955 ja 1957 lisäkorvauslait. Vai, tuliko tuossa jo viisikin korvauksia koskevaa erillistä lainsäädäntöä?

Yksinkertaistusti voisi sanoa, että meillä oli talvisodan korvauslakeja sekä jatkosodan korvauslaki.

Molempien maailmansotien korvauslainoista sekä vuokra-alueiden lunastamisesta ja torpparilainoista on oma esityksensä täällä.

Vuoden 1940 ensimmäinen korvauslain yleiset säännökset:

Korvauslaina 1/1940 laki – talvisodan korvausobligaatio

***Viipurilaisen leskirouva Wilhelmiina Hantun kuitti jätetystä korvaushakemuksesta. Annettu Turussa 28.10.1940. Leima Viipurin Kaupungin Hoitokunta***

***Viipurin kaupungin hoitokunta viimeisessä istunnossaan*** ***vuonna 1948***. Alhaalla oikealla istumassa entinen kaupunginjohtaja Aarno Tuurna. Museovirasto/finna.fi

Tämä Suomen valtion 4% korvauslaina oli ensimmäinen, jolla siirtoväen tilanetta pyrittiin helpottamaan. Laina on päivätty rauhansopimuksen tekopäivälle 12.3.1940. Tämä laina oli merkitty saajan nimiin, mikä on obligaatioille poikkeavaa. Lainoja oli erikseen sekä suomeksi että ruotsiksi. Laina voitiin siirtää, joskin rajoituksin, toiselle henkilölle. Obligaation liikkeeseenlaskun mahdollistava laki annettiin vähän takakäteen 9.8.1940. Kannattaa kiinnittää huomiota lainan liikeeseen laskijaan – valtionkonttori! Muut korvauslainat ovat valtion laskemia. Kuva: Kansallisarkisto

Talvisodan ensimmäisen korvauslain ensimmäisen korvausobligaation takana oli lainan tarkat ehdot. Poikkeavaa oli 1 §, jonka mukaan obligaatio asetetaan nimetylle henkilölle. Yleensä obligaatiot ovat aina haltijapapereita. Kuva: Kansallisarkisto

Korvausten hakemista on usein verrattu perunkirjoitukseen. Tämä jäljelle jääneen irtaimen omaisuuden luettelo auttaa ymmärtämään tätä vertausta. Samalla näistä ilmoituksista saa hyvän käsityksen tuon ajan ihmisten irataimen omaisuuden laadusta ja määrästä. Jokainen voi miettiä omaa kotiaan ja siitä tehtävän omaisuusluettelon tekemisen hankaluutta.

Korvauslaina 2/1942 laki – talvisodan korvausobligaatio ryhmä I

Tässä seuraavassa korvausobligaatiossa on sama antopäiväys kuin edellisessä, eli rauhansopimuksen päivä. Laina-aika 8 vuotta ja korko 4%. Korko maksettiin vuosittain ja pääoma kertalyhennyksenä laina-ajan päätyttyä. Tämä laina oli jo normaalisti haltijapaperi. Tätä obligaatiolainaa oli kahta eri ryhmää. Tämä on ryhmä I (lyhyempi juoksuaika). On syytä huomata, että tämän ja seuraavien lainojen taustalla oleva laki annettiin 13.8.1942. Tässä välissä myös Karjala oli vapautettu ja siirtoväki pääsi takaisin vanhoille mailleen.

Korvauslaina 3/1942 laki – talvisodan korvausobligaatio ryhmä II

Ryhmä II obligaatioissa oli juoksuaika enintään 25 vuotta ja II ryhmän lainaa ryhdyttiin maksamaan vasta kun ryhmä I kuuluvat lainat oli maksettu kokonaan pois. Näissä siis juoksuaika tuo 8 vuotta. Muuten lainojen ehdot saman sisältöisiä. **Litteroita molemmissa: Litt A 100 000 mk, Litt B 10 000 mk, Litt C 1 000 ja Litt D 500 markkaa.**

Näiden II sarjan obligaatioiden käytöstä korvausasioissa selventää case Viipurin Puhelin Oy. Tästä sekä koko yhtiöstä löytyy oma erilinen artikkelinsa Viipuria koskevilla sivuillani.

Korvauslaina 4/1942 laki – talvisodan korvauslaina

Kaikissa korvausobligaatioissa on vähän sama hankaluus. Tarkkoja aikoja niiden liikkeeseen laskulle ei oikein sanota missään. Kansilehdessä kyllä kerrotaan, että tämä korvauslaina perustuu sen ja sen päivän eduskunnan säätämään lakiin ja kuitenkin obligaation antamispäivänä on pidettävä talvisodan rauhanteon päivää vuosi tai pari aiemmin. Kyllä on keräilijän elämä tehty vaikeaksi.

Alla oleva talvisodan Korvauslaina II on tästä sekavuudesta esimerkki. Ensin kannattaa kuitenkin huomata, että tätä aiemmat lainat ovat olleet korvausobligaatioita ja tämä puolestaan on korvauslaina. Lisäksi lainan kansilehdessä olevilla päiväyksillä on vain viitteelistä historiallista merkitystä. Sillä ne eivät kerro, koska näitä obligaatioita alettiin antamaan. Hämmennystä lisää vielä lainan allekirjoittanut valtiovarainministeri Onni Hiltunen, joka oli hallituksen ministerinä ensimmäisen kerran Antti Hackzellin halituksessa 8.8.-21.9.1944. Parisen vuotta toisen korvauslain hyväksymisen jälkeen! Itse uskon ajoituksen suhteen tuohon allekirjoitukseen. Siitä huolimatta sijoitan nämä korvausobligaatiot aikajanalle sen perusteella, mitä antopäivästä kannessa sanotaan. Talvisodan korvausobligaatiot on annettu 12.3.1940, koska silloin loppui hävittäminen, tuhoaminen ja korvausperusteiden syntyminen. Myös antolaki on päivämääränä ja ajoituksessa tärkeä.

Korvauslait toki poikkeavat siinäkin perinteisemmistä valtion obligaatiolainoista, että niitä eivät merkanneet sijoittajat. Korvauslainoihin ei kukaan sijoittanut ylimääräisiä rahojaan. Niihin sijoitettiin koko elämä ja tulevaisuus. Korvauslainat perustuvat lainsäädäntöön, jolla korvattiin siirtoväen kärsimiä vahinkoja. Ne olivat korvauksia, eivät sijoituksia. Siksi myös tuo sekavuus antopäivistä on hyväksyttävä. Korvauksia käsiteltiin pitkän ajan kuluessa ja obligaatioita myös annettiin siirtoväelle ”tipoittain”. Siksi varsinaista liikkeellelaskupäivää ei ole, tai sellaisena on pidettävä sodan ja rauhan tärkeitä päiviä, jolloin korvausvastuu ikään kuin oli syntynyt.